Useamman vuoden pyörittelin mielessäni ajatusta blogin perustamisesta. Päivitin aikoinani Facebookiin suhteellisen pitkiä tekstejä kokemistani kulttuurielämyksistä ja kaverini kehotti minua avaamaan blogin niiden pohjalta.

En kuitenkaan ollut valmis siihen. Ehkä syynä oli liika, tai terve, itsekriittisyys, näkökulmasta riippuen. Toisaalta syynä oli myös se, että kulttuuriaiheisia blogeja on jo niin runsaasti. Miksi niitä tarvittaisiin vielä yksi lisää ja juuri minun kirjoittamanani?

Vuodet vierivät ja vanhentavat. Tekevät ehkä viisaammaksikin. Samalla oma henkilökohtainen ääni alkaa löytyä. Maailmakaan ei pysy muuttumattomana ja viimeisten vuosien aikana olemme saaneet todistaa ilmapiirin muuttuneen, niin maailmalla kuin Suomessa, suorastaan vihamieliseksi kulttuuria, sivistystä ja ihmisyyttä kohtaan.

Näinpä olen kokenut tarpeen käyttää kynääni. Kirjoittaa kulttuurista. En kuitenkaan halua blogia, jossa kerron kaikista näkemistäni esityksistä, en halua leikkiä musiikkikriitikkoa, enkä tahdo kirjoitusteni jäävän ”Kävin ja tykkäsin kovasti” tai ”En tykännyt yhtään” -tasolle.

Haluan nostaa kulttuurin arvoa. Haluan antaa ihmisille innostuksen kokea jotain tärkeää. Haluan puolustaa taidetta ja sen olemassaoloa. Haluan osoittaa, että kulttuurilla on annettavaa ihmisille, ja kulttuurikokemukset, olivat ne taidenäyttelyitä museoissa, tai performansseja takapihoilla, voidaan sitoa laajempaan kontekstiin. Kulttuuri voi muuttaa ihmistä ja sen myötä maailmaa. Kulttuuri voi toimia puolustusvallina ahdasmielisyydelle, sorrolle ja ihmisyyden kieltämiselle. Se voi antaa uusia ajatuksia, laajentaa perspektiivejä, opettaa empatiaa ja valmistaa kohtaamaan toiseutta ja vierasta, parantaa maailmaa, jossa me kaikki elämme.

Siksi kulttuuriblogi. Ajoittain pateettinen, aina häpeämättömän tendessimäinen, ylipitkä puolustuspuhe sivistykselle ja ihmisyydelle.

Olkaa siis hyvät! Kulttuuriblogeja ja puhetta kulttuurista ei voi koskaan olla liikaa.