Homoudesta ja mielenterveydestä – Please Like Me

Kuvan © ABC Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parannuttua länsimaissa, ja yhteiskuntien muututtua moniäänisemmiksi sekä kirjavammiksi, myös homoseksuaalien representaatiot elokuvissa ja televisiosarjoissa ovat tulleet moniulotteisemmiksi. Fiktion homomiehet voivat olla nykyään muutakin kuin koomisia sivuhahmoja eivätkä välttämättä toisinna stereotyyppisiä tapoja olla homo. Aikanaan itseymmärrystä etsiessäni, vertailukohtia ja samaistumispintaa hakien katsoin kaiken homoteemaisen mitä televisiosta sattui tulemaan tai elokuvissa sattui …

Continue reading Homoudesta ja mielenterveydestä – Please Like Me

Stranger Things – 20 on a d20

Kuvan © Netflix Inc. Stranger Things oli kesän 2016 Netflix-tapauksia. Will Byers -nimisen pojan mysteerisestä katoamisesta kertovaa sarjaa on hehkutettu valtavasti. 1980-luvun yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvan jännitysarjan yksi suurimmista koukuista on sen kumartaminen kahdeksankymmentäluvun klassisille nuoriso-, kauhu- ja tieteiselokuville. Internet on täynnä erilaisia analyyseja Stranger Thingsin sisältämistä lukuisista viittauksista kuvaamansa vuosikymmenen populaarikulttuuriin.[1] Jos sarjan keskiössä ovat …

Continue reading Stranger Things – 20 on a d20

Black Sails – Merirosvot vapaustaistelijoina

Kuvan © Starz Entertainment LLC Babylon 5 sai minut aikanaan uskomaan televisiosarjojen mahdollisuuteen kertoa syvällisiä, koskettavia ja eeppisiä tarinoita. Tuo yksi kaikkien aikojen parhaimmista sarjoista osoitti, että tarkkaan harkittu ja useamman kauden mittainen yhtenäinen juoni on toteutettavissa, ja katsojilla on kykyä ja halua seurata tarina loppuun asti.[1] Televisiosarjojen ei tarvitse olla harmitonta ja älytöntä viihdettä, …

Continue reading Black Sails – Merirosvot vapaustaistelijoina