Kuvan © Netflix Inc.
Stranger Things oli kesän 2016 Netflix-tapauksia. Will Byers -nimisen pojan mysteerisestä katoamisesta kertovaa sarjaa on hehkutettu valtavasti. 1980-luvun yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvan jännitysarjan yksi suurimmista koukuista on sen kumartaminen kahdeksankymmentäluvun klassisille nuoriso-, kauhu- ja tieteiselokuville. Internet on täynnä erilaisia analyyseja Stranger Thingsin sisältämistä lukuisista viittauksista kuvaamansa vuosikymmenen populaarikulttuuriin.[1] Jos sarjan keskiössä ovat roolipelejä pelaavat esiteinit, kaupungissa on valtion energiaviraston ”laboratorio”, ja mukana on alkoholiongelmainen sheriffi traumoineen, se ei voi olla muuta kuin todella nautittava pastissi. Ohjelmaa katsoessa on koko ajan outo tuttuuden tunne. Tuntuu kuin olisi nähnyt kaiken ennenkin mutta ei ole varma missä. Ehkä unessa. Kaikki on tuttua mutta silti uutta ja yllättävää. Outoja juttuja tosiaankin.
Koska Stranger Thingsistä löytyy googlaamalla lukuisia artikkeleita, ja sitä on ylistetty runsain mitoin, tyydyn listaamaan lyhyesti muutamia syitä, miksi sarja kannattaisi ottaa haltuun:
- Stranger Things on sarja jokaiselle, joka on kotoisin pikkupaikkakunnalta. Jokaiselle, joka tunnistaa lapsuuden maisemistaan rautatiet ja harmaat lehdettömät metsät. Metsien keskellä olevat yksinäiset omakotitalot. Kauhistuttavat syyspimeän kotimatkat kavereilta katuvalottomia teitä pitkin. Jokaiselle, joka tunnistaa tunteen siitä, kun lapsena halvaannuttavassa kauhussa yritti avata kotiovea eikä avain suostunut osumaan lukkoon. Taakse ei voinut tietenkään katsoa ja kun ovi viimein aukesi, se täytyi vetää nopeasti perässä kiinni. Kaikkein hirvittävintä olisi ollut, jos Se Jokin olisi silloin yhtäkkiä riuhtaissut rivasta oven toiselta puolen.
- Alkutunnari. Lohduton ja kylmä syntikkamelodia sekä punaisena hohtavat kirjaimet. Fontti. Luo sarjan tunnelman vajaassa minuutissa. Audiovisuaalisesti täydellinen. Yksi parhaimmista alkutunnuksista ikinä. Aiheuttaa kylmiä väreitä ja kouraisee syvältä esiin esimurrosiältä tutun eksistentiaalisen kauhun.
- Näyttelijätyö. Varsinkin lapsia esittävät näyttelijät. Huikeaa! Ja Winona Ryder. En ole aiemmin hänen kyvyistään vaikuttunut mutta tässä hän tekee elämänsä roolityön lapsensa katoamisesta sekoavana yksinhuoltajaäitinä. Riipaiseva tuska on koskettavasti välitetty ja tragikoomisiin mittoihin nouseva hulluus tunkee melkein ulos tietokoneen näytöltä.
- Visuaalisuus. Sarja on todella näyttävä ja leikkaukseltaan sujuva. Tunnelma ja intensiteetti eivät pääse karkaamaan hetkeksikään.
- Äänimaailma. Sen eteen on nähty todella vaivaa. Jos Star Warsin TIE-hävittäjien ääni on heti tunnistettavissa, myös Stranger Things tuo audiovisuaaliseen kaanoniin oman… lisänsä.
- Musiikki. 1980-lukua kun kuvataan, mukana on tietysti aikansa mahtavaa musiikkia. Ääniraidalla kuullaan muun muassa The Clashia ja Joy Divisionia. Ja nämä suosikkeihini kuuluvat bändit soivat komeasti!
- Kiinnostuin sarjasta, kun Uutisraportin Tuomas Peltomäki hehkutti sitä kaikkein ensimmäisessä Uutisraportti-podcastissa: ”Stranger Things, aivan erinomainen sarja, parhaimpia pitkään aikaan, kaikille laatutelevision ystäville suosittelen kyllä varmasti. Ja kaikille jotka ovat käyttäneet lapsuutensa pelaten roolipelejä”[2]. Samoin Owen Jones on intoillut Stranger Thingsistä ja hänen Twitter-tilinsä taustakuva on oikein osuva väännös sarjan alkutunnuksesta ja vuodesta 2016.[3] Stranger Things on siis älykkäiden ja viisaiden ihmisten sarja!
- Sarja sijoittuu vuoteen 1983. Olen aina tiennyt, että syntymävuodessani on jotain erityistä.
- Lopuksi: Jouluvalot ovat kivoja.
Stranger Things
Yhdysvallat 2016 –
Tuotanto: The Duffer Brothers (Matt ja Ross Duffer)
Luoneet: The Duffer Brothers (Matt ja Ross Duffer)
Näyttelijät: Winona Ryder, David Harbour, Finn Wolfhard, Millie Bobby Brown, Gaten Matarazzo, Caleb McLaughlin, Natalia Dyer ja Charlie Heaton
Katsottavissa: Netflix
[1] SPOILERIVAROITUS!!! Esimerkiksi tässä YouTube-pätkässä käydään läpi Stranger Thingsin ja 1970 – 80 -luvun klassikkoelokuvien yhtäläisyyksiä: http://bit.ly/2hjFpbH Katsottu 23.12.2016.
[2] http://www.hs.fi/nyt/art-2000002918658.html Kuunneltu 24.12.2016
[3] https://twitter.com/OwenJones84 Luettu 23.12.2016
Kulttuurivaikutelmia 