Kuvan © Starz Entertainment LLC
Babylon 5 sai minut aikanaan uskomaan televisiosarjojen mahdollisuuteen kertoa syvällisiä, koskettavia ja eeppisiä tarinoita. Tuo yksi kaikkien aikojen parhaimmista sarjoista osoitti, että tarkkaan harkittu ja useamman kauden mittainen yhtenäinen juoni on toteutettavissa, ja katsojilla on kykyä ja halua seurata tarina loppuun asti.[1] Televisiosarjojen ei tarvitse olla harmitonta ja älytöntä viihdettä, jossa jokainen jakso päättyy ontuvaan loppuvitsiin ja status quohon palaamiseen. Nykyään on jo klisee puhua sarjojen tärkeydestä ja laadukkuudesta, siitä kuinka Sopranos ja HBO aloittivat vakavasti otettavien televisiosarjojen vyöryn.[2] Tuttua on myös kuinka Netflix ja muut suoratoistopalvelut mullistavat sarjojen katselun. Itse en katso näköradiosta enää kuin vaalit ja jalkapallon arvokisat. En voi riittävästi ylistää suoratoistoa siitä, että se vapauttaa ihmiset television orjuudesta: Aivoja syövyttävistä mainoksista, totaalisen typerryttävästä ohjelmavirrasta ja pakosta olla vastaanottimen äärellä tiettyyn kellonaikaan. Yhteisölliset kokemuksetkaan eivät ole kadonneet vaan loistavista sarjoista voi yhä puhua ja niiden käänteitä analysoida samanhenkisten ihmisten kanssa. Black Sails on sellainen sarja.
Jossain vaiheessa 1990-luvulla merirosvoaihetta pidettiin viihdeteollisuudessa lähes kirouksen kaltaisena varmana tuomiona elokuvan epäonnistumiselle. Pirates of the Caribbean -trilogia osoitti kuitenkin viime vuosikymmenellä, että piraateista tehdyt elokuvat voivat olla suurmenestyksiä.[3] Vuonna 2014 alkanut Starz-kaapelikanavan ja Michael Bayn tuottama Black Sails on ensimmäinen merirosvoista kertova yhdysvaltalainen televisiosarja yli viiteenkymmeneen vuoteen. Se on myös ensimmäinen merirosvosarja jota on tuotettu enemmän kuin yksi tuotantokausi. Neljäs ja viimeinen kausi tulee ensi tammikuussa.[4]
Black Sailsin ideana on olla esiosa Robert Louis Stevensonin vuonna 1883 ilmestyneelle klassikkoromaanille Aarresaari. Sarjan käänteet tapahtuvat kaksikymmentä vuotta ennen kirjan tapahtumia. Mukana on monia historiallisia merirosvoja Anne Bonnystä lähtien. Black Sailsin tärkeimpänä päähenkilönä voi kuitenkin pitää New Providence -saaren satamakaupunki Nassauta, puoli-itsenäistä merirosvojen pesää. Nassau, ja sen idea itsenäisestä merirosvovaltakunnasta, on keskipiste, jonka ympärille tapahtumat nivoutuvat ja keskushenkilöt kerääntyvät.[5]
Ensimmäisten jaksojen perusteella Black Sails voi olla luotaantyöntävä itsetarkoituksellisen, lähinnä heteroteinipojille suunnatulta vaikuttavan, seksin, ja eksploitatiivisen naisten alastomuuden esittämisen takia. Mutta kun sarja pääsee yli tästä keskenkasvuisuudesta ja tietyn katsojasegmentin kosiskelusta, se alkaa saada syvyyttä ja käsitellä vakavia teemoja. Visuaalisesti upeiden kohtausten (sarjassa on vaikuttavia meritaisteluja, näyttäviä kamera-ajoja sekä teknisesti kunnianhimoisia yhdellä otolla kuvattuja takaa-ajo- ja taistelukohtauksia) pinnan alla ui menetetyn rakkauden, orjuuden, koston, itsensä ja menneisyyden kohtaamisen sekä kapinan teemoja. Keskeistä on ajatus ihmisyydestä, sivistyksen ja barbarian kamppailusta niin yksilöissä kuin järjestäytyneissä yhteiskunnissa.
1700-luvun alku, johon Black Sails sijoittuu, oli merirosvojen kulta-aikaa. Englanti-vetoinen Ison-Britannian kuningaskunta muodostettiin 1707 ja se herätti kapinamielialaa skotlantilaisissa. Samalla merkantilistinen talouspolitiikka, jossa valtion pakkokoneisto oli kiinteästi naimisissa kauppiaiden kanssa, lisäsi yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta sekä riisti imperiumin merentakaisia siirtokuntia. Samaan pyörteeseen kun syöksyivät vielä valistuksen ajatukset ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja demokratiasta, vuosisata näki kapinahenkisen kehityksen huipentuen Amerikan siirtokuntien itsenäistymiseen ja Ranskan suureen vallankumoukseen. Vaikka Black Sails ei tietenkään ole historiallisesti tarkka, se kuvaa merirosvojensa kautta tätä 1700-luvun aatemaailman murrosta ja myllerrystä. Black Sailsia voi katsoa vuosisadan lopun vallankumouksiin johtaneiden ajatusten merikarttana, jossa vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat karttaan merkitty X. Sarjassa Ison-Britannian kruunu määrittelee piraatit järjestäytynyttä yhteiskuntaa horjuttaviksi hirviöiksi. Omasta näkökulmastaan nämä osattomat ulkopuoliset kokevat olevansa orjia, jotka ovat vapautuneet kruunun mielivallasta ja sorrosta. Emämaan epäoikeudenmukaisuus on tuhonnut monta perhettä ja haavetta, joten ei ihme, että kauppalaivojen miehistöksi, käytännössä orjiksi, pakotetut miehet liittyvät usein taistelutta laivan vallanneisiin merirosvoihin. Puhumattakaan Afrikasta Amerikan plantaaseille karjaakin kurjemmissa olosuhteissa rahdattavista oikeista orjista.
Black Sails ei ole niin idealistinen sarja, että se esittäisi merirosvot romanttisina ja puhtoisina sankareina tai ihannoisi näitä varauksetta. Piraattien joukossa on tietysti puhtaasti verenhimoisia ja vakavasti häiriintyneitä raakalaisia, joita kiinnostavat vain väkivallan eri muodot ja niiden brutaalit toteuttamistavat. Keskushahmotkaan eivät ole synneistä vapaita pyhimyksiä mutta heillä on kuitenkin jalona unelmana luoda Nassausta jonkinlainen vapaa ja tasa-arvoinen demokraattinen yhteiskunta. Merirosvot päättävät joukoissaan asioista suhteellisen demokraattisesti. Ryöstetyt saaliit jaetaan eikä kapteeninkaan asema joukon johtajana ole kiistaton. Miehistöjä johdetaan kapteenin ja majoitusmestarin (quartermaster) jännitteisellä suhteella. Merirosvoaluksissa kapteeni ja majoitusmestari valitaan äänestämällä ja jälkimmäinen toimii eräänlaisena miehistön pääluottamusmiehenä pitäen heidän puoltaan kapteenin päätösten edessä. Ainoastaan taisteluissa kapteenin sana on ehdoton käsky. Black Sails antaa mielenkiintoisia näkökulmia johtamiseen. Jotta laiva purjehtii oikeaan suuntaan, on yhteishengen oltava hyvä, ja keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta löydyttävä kapteenin ja miehistön väliltä.[6]
En tiedä miten Black Sailsissa lopulta käy. Odotan innolla ja jännityksellä viimeistä kautta. Surullista, että todellisuudessa Nassau ja Bahamasaaret ovat tunnettuja offshore-yhtiöiden pesänä ja veroparatiisina, turvasatamana merirosvokapitalismille. Black Sailsin merirosvot ovat sortovaltaa vastaan kamppailevia vapaustaistelijoita, joiden ihanne on solidaarisuus ihonväriin, sukupuoleen, uskontoon tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Tämän päivän Nassaun finanssipiraatit taas ovat kukin oman onnensa seppiä ja ulappoja kyntävät nykypäivän merirosvotkin uskonnollisen fanatismin kiihottamia terroristeja, joilla ei todellakaan ole mielessään tasa-arvo.[7]
Black Sails
Yhdysvallat, Etelä-Afrikka 2014 –
Tuotanto: Robert Levine, Jonathan E. Steinberg, Michael Bay
Luoneet: Robert Levine, Jonathan E. Steinberg
Näyttelijät: Toby Stephens, Luke Arnold, Zach McGowan, Hannah New, Jessica Parker Kennedy, Toby Schmitz, Clara Paget ja Tom Hopper
Katsottavissa: Netflix, HBO Nordic
P.S. Black Sailsissa nähdään toisella kaudella yksi televisiosarjahistorian upeimmista käänteistä joka onnistui yllättämään minut (ja se on harvinaista). Tämä käänne toi sarjaan ihan uusia teemoja ja tunnetta. Ne, jotka ovat katsoneet sarjan voivat lukea lisää tästä alaviitteestä:[8]
P.P.S. Bear McCrearyn (mm. Battlestar Galactica ja Outlander) säveltämä alkumusiikki on kyllä upea kasvavassa mahtipontisuudessaan!
[1] Jos joku ei ole tähän vuosina 1994 – 98 tehtyyn klassikkosarjaan tutustunut, suosittelen ehdottomasti ottamaan sen työn alle. Scifi-sarja kertoo Babylon 5 -avaruusasemasta joka on viimeinen ja paras toivo avaruuden kansojen väliselle rauhalle. Sarjan luoja J. Michael Straczynski kirjoitti tarinan joka kestää viisi tuotantokautta. Tämä juonikaari, joka oli valmis jo ennen sarjan kuvaamista, mahdollistaa kirjojen kaltaisen syvällisen hahmojen kehityksen ja uskottavan maailman luomisen. Jännitystä ja intensiivistä katsomiskokemusta pitävät yllä läpi sarjan esiintyvät foreshadowing-hetket. Kohtaukset, jotka antavat viitteitä tulevasta, ja joihin palataan myöhemmin. Joihinkin ensimmäisen kauden kysymyksiin voi tulla palkitseva vastaus vasta viidennellä kaudella. Babylon 5 kannattaa katsoa myös sen nykyäänkin ajankohtaisten teemojen takia: Monikulttuurisuus, rasismi, fasismin nousu, suurvaltapolitiikka ja rauhan mahdollisuus ristiriitaisessa maailmassa/maailmankaikkeudessa.
[2] Lostia, In Treatmentia ja muita erinomaisia sarjoja analysoi ansiokkaasti Yle Radio 1:sen Television tiiliskivet -sarja: http://areena.yle.fi/1-1255910
[3] Ensimmäiset kolme Pirates of the Caribbean -elokuvaa ovat nautinnollisen viihdyttäviä elokuvia erinomaisilla näyttelijöillä. Mitäänsanomattomasta neljännestä osasta huolimatta Johnny Deppin Jack Sparrow on edelleen yksi lempihahmoistani elokuvahistoriassa. Ja tietenkin hatunnosto elokuvasarjalle siitä, että ”arkkimerirosvo” Keith Richards esiintyy siinä!
[4] SPOILERIVAROITUS! Linkin jutussa käsitellään paitsi Black Sailsin historiallista paikkansapitävyyttä ja asemaa viihdeteollisuudessa, se paljastaa myös sarjan tapahtumia kolmannen kauden loppuun asti. http://bit.ly/1UdRZqb ; http://www.imdb.com/title/tt2375692/?ref_=nv_sr_1 Luettu 22.11.2016
[5] Tässä Black Sails muistuttaa yllä mainittua Babylon 5 -sarjaa, jonka päähenkilö ja keskipiste on tietyssä mielessä avaruusasema itse, Babylon 5.
[6] Merirosvolaivojen hierarkia erosi sotilas- ja kauppalaivojen miehistöistä. Esimerkiksi majoitusmestari oli merirosvolaivassa paljon korkeammassa asemassa. http://bit.ly/2fJTrSY Luettu 1.12.2016
[7] Olisi ilmiselvää vetää likimäärinyhtäläisyysmerkki Black Sailsin merirosvojen ja länsimaissa lähinnä immateriaalioikeuksien ja internetin vapauteen keskittyneiden piraattipuolueiden välille. Vaikka Piraattien menestys Islannin vaaleissa lämmittikin (Piraatit ovat varsin erinomainen vaihtoehtoliike ja protestiäänten kohde toisin kuin umpimielisyydellä ja rasismilla ratsastavat oikeistopopulistit), itse koen hankalana ajatuksen tekijänoikeuksien vapaudesta. Mielestäni kaikesta työstä kuuluu saada asianmukainen korvaus, oli työ sitten fyysistä tai henkistä. Luvatta kopiointi ja laiton lataaminen, piratismi, ovat moraalisesti väärin. Tosin hienoa kyllä, että Napster ja muut vastaavat pakottivat musiikin ja liikkuvan kuvan jakelukanavat uusiksi. Siitähän Netflixin nousukin on osaltaan seurausta. Maksan mielelläni laadukkaasta sisällöstä ja nyt siihen on mahdollisuus.
[8] SPOILERIVAROITUS! Mustaa teksti hiirellä nähdäksesi sen: Käänne, jossa paljastuu, että Flint ja rouva Barlow’n aviomies Thomas olivat rakastavaisia, on oikein niille, jotka ryhtyvät katsomaan sarjaa patriarkaalisen väkivallan ylistyksenä. Sellaisille katsojille, jotka intoilevat väkivallasta ja äijärymistelystä, jossa esimerkiksi naisille on varattu huoran tai objektin rooli. Paitsi, että sarjan naiset ovat, tai heistä kasvaa, aktiivisia omaehtoisia toimijoita, myös Flintin queer-ulottuvuus rikkoo perinteistä sovinistista kaavaa. Flint tarjoaa lisäksi tervetulleen representaation perinteisen stereotyypin sijasta ja monipuolistaa kuvaa homomiehistä Brokeback Mountainin lehmipoikien ja Downton Abbeyn Thomas Barrow’n tavoin. Lentävän hollantilaisen lailla maailman meriä kiertämään tuomittu Flintin hahmo mahdollistaa pohdinnan identiteettien plastisuudesta. Kapteeni James Flint on lopulta James McGraw -nimisen miehen keinotekoinen luomus, katkeran, sydänsuruisen ja kostonhimoisen vaeltajan kuva. Sielun pimeys ruumillistuneena.
Kulttuurivaikutelmia 