“Anyone who thinks that you can have infinite growth in a finite environment is either a madman or an economist.” – Sir David Attenborough[1]
Nykyisin taloustieteen valtavirtaa hallitsee uusliberalismi, tai klassinen liberalismi, miksi nyt tätä rajoittamattoman vapaan markkinatalouden ja jatkuvan kasvun eetosta haluaakaan kutsua. Onneksi tätä nykyistä normia uskaltavat kritisoida muutkin kuin Sir David Attenborough.[2] Jopa taloustieteen piiristä löytyy haastajia kuten Yanis Varoufakis[3], Thomas Piketty[4], Paul Krugman ja Joseph Stiglitz. Mainittakoon tässä myös ikuinen imperialismikapitalismin kriitikko Noam Chomskykin, vaikka hän ei taloustieteilijä olekaan. Tähän joukkoon voidaan nostaa myös Cambridgen musta lammas, poliittisen kehitystaloustieteen dosentti Ha-Joon Chang. Suureksi ilokseni pääsin osallistumaan syyskuussa tohtori Changin Helsingin yliopistolla pitämään luentoon. Chang oli vierailemassa Helsingissä ja esitelmöi yliopiston lisäksi Eduskunnan Kansalaisinfossa.[5] Olin juuri edellisessä kuussa ensimmäistä kertaa tutustunut hänen ajatuksiinsa nähtyäni Owen Jonesin tekemän haastattelun hänestä.[6] Kävellessäni sattumalta Changin ja tämän seuralaisen perässä Porthaniaan en voinut olla ajattelematta syyskuisessa vesisateessa kuinka etuoikeutettuja pääkaupunkiseudun yliopistojen opiskelijat ovat verrattuna maakuntayliopistojen lajitovereihinsa. Muistan Oulun aikaisen haikailuni, kun luin Žižekin Helsingin vierailusta. Köyhyysrajan alapuolelta ja poronhoitoaluerajan yläpuolelta ei ollut mitään mahdollisuutta matkustaa edes sen takia Helsinkiin.
Ha-Joon Changin luento alkoi tietysti akateemisella vartilla. Hymähdin mielessäni tajuttuani kuinka yritysmaailmassa viettämäni vuodet olivatkin saaneet minut unohtamaan tämän hienon perinteen. Tilaisuus sai lämminhenkisen koomisen alun, kun kaikki oli valmista ja luentosali hiljeni yhtäkkiä spontaanisti. Kello oli vasta kymmenen yli neljä, joten tohtori istui vain paikoillaan hiljaa, kunnes kellon viisarit osoittavat vartin yli. Changin luento perustui hänen uusimpaan kirjaansa Taloustiede: Käyttäjän opas. Kirja on yleistajuinen teos joka pyrkii selittämään taloustieteen historiaa, koulukuntia sekä vallitsevan globaalin talouden periaatteita selkeästi ja helposti ymmärrettävästi. Kirjan, samoin kuin luennon, perussanoma on ihmisten ja demokratian puolella. Changin mukaan taloustiede kuuluu kaikille ja sen perusteiden ymmärtämisen levittäminen on erittäin tärkeää. Jos taloustieteen ymmärrys ja kommentointi jäävät vain taloustieteilijöiden oikeudeksi, muodostaa se vakavan uhkan demokratialle. Ihmisten on opittava ymmärtämään, että vuoden 2008 kaltaiset globaalit talouskriisit eivät ole sääilmiöiden tavoin tapahtuvia väistämättömiä tosiasioita vaan hyvinkin vältettävissä. Chang on erittäin karismaattinen ja selkeä luennoitsija, joka maustaa sanomaansa älykkäällä huumorilla ja havainnollista asioita käyttäen runsaasti anekdootteja. Käsitellessään näitä globaalin talouden ”luonnonlakeja” hän käytti esimerkkinä Paul Krugmania. Changin kertomaan mukaan jopa niinkin edistyksellinen ajattelija oli eräässä haastattelussa todennut kehittyvien maiden palkkatasosta, että köyhien maiden ihmisillä on valittavanaan joko matalapalkkainen työ tai ei töitä ollenkaan. Krugman on niin uusklassisen taloustieteen ”totuuksien” sisällä, että hän ei kyseenalaistanut miksi näin on. Ha-Joon Chang on kokenut itse Cambridgessä kuinka vallitsevien totuuksien kyseenalaistaja joutuu huonoon valoon. Tämä kapinalliseksi leimattu taloustieteilijä totesikin, että kaikki rajoittamatonta markkinataloutta kritisoivat tai kyseenalaistavat leimataan hyvin helposti kommunisteiksi. Hänen mukaansa demokratia kuitenkin tarvitsee lisää tällaisia ”kommunisteja”. Provosoivasti hän jatkoi: ”Jos ”kommunisti” tarkoittaa tätä, meidän pitäisi kaikkien olla ”kommunisteja”.
Taloustiede: Käyttäjän opas on kirjoitettu, jotta ihmiset voisivat oppia taloustieteen ”lukutaitoa”. Viime vuosisadan puolivälistä eteenpäin länsimaissa ja maailmanlaajuisesti kaikkea politiikkaa kulttuurista terveyteen on perusteltu ja ohjattu taloustiedelähtöisesti. Koska taloudelliset argumentit toimivat yleisimpinä perusteluina yhteiskuntia ohjaaville päätöksille, on tärkeää, että kansalaisilla on taitoa lukea näitä argumentteja sekä arvioida niiden pitävyyttä ja viime kädessä oikeudenmukaisuutta. Chang nosti esille erittäin tärkeän aspektin: Taloustieteen tieteellisyyden. Uusklassista ja uusliberalistista koulukuntaa edustavat taloustieteilijät pitävät näkemyksiään eksakteina tieteellisinä totuuksina. Samanlaisina faktoina kuin, että maapallo kiertää aurinkoa. Oikeiston edustajilla on laajemminkin käsitys itsestään intohimottomina järkeen ja totuuteen nojaavina ideologiasta vapaina rationalisteina, kun taas vasemmistolaiset ovat heidän ajattelussaan enemmän ja vähemmän harmittomia ideologisia haihattelijoita. Kuitenkin esimerkiksi aate- ja oppihistoriaa opiskelleet näkevät, että näin ei ole. Kuten Chang’kin mainitsi, taloustieteessä on ensinnäkin monta koulukuntaa (jotka ovat usein ristiriidoissa keskenään) ja toiseksi taloustiede ei ole maailmaa selittävä tiede kuten fysiikka tai biologia on. Taloustiede on tieteenä kehittynyt maasta riippuen joko filosofian, matematiikan tai lakitieteen pohjalle. Ja se on ollut aina kiinteästi sidoksissa politiikkaan. Englannissa oppialan nimikin oli alun perin ”political economy”, ”poliittinen taloustiede”. 1900-luvun alussa taloustieteen asemaa tieteenä tieteiden joukossa haluttiin kuitenkin korostaa ja sana ”poliittinen” häivytettiin.[7]
Tohtori Changin mielestä taloustiedettä tulisi harjoittaa metodeja ja teorioita vaihdellen. Joitakin taloustieteen piirin laskettavia ilmiöitä marxismi selittää hyvin, toisiin taas sopii paremmin itävaltalainen koulukunta. Taloustieteessä tulisi antaa kaikkien kukkien kukkia ja harjoittaa ”ristipölytystä”. Chang käytti esimerkkinä biologiaa jossa yksi tutkija käyttää matemaattisia malleja, toinen kirjaa muistiinpanoja ja havainnoi empiirisesti gorilloja näiden elinympäristössä ja kolmas hyödyntää kemiaa tutkiakseen DNA:ta. Tällainen metodinen diversiteetti estää ”kun kädessä on vasara, kaikki näyttävät nauloilta” -ilmiön. Itselleni nousi mieleen vastaava esimerkki psykologiasta jossa on myös useita koulukuntia ja oppiristiriitoja. Kliinisessä psykologiassa on alettu oivaltamaan, että potilastyössä ja varsinkin terapiassa on tärkeää potilaslähtöisesti soveltaa eri työskentelymetodeja ja teorioita. Myös kehityspsykologiassa tiettyjä ihmiselämän osa-alueita selittävät paremmin behavioristiset teoriat, toisia taas psykoanalyyttiset tai kognitiiviset.
Oli todella virkistävää kuulla taloustieteilijän puhuvan tieteensä historiasta ja filosofisista perusteista sekä kyseenalaistavan sen vallitsevia käsityksiä. Opiskellessani Oulun yliopistossa aate- ja oppihistoriaa suosittelin usein teekkari- ja luonnontieteilijäkavereilleni oppiaineeni perusopintoja tai edes yksittäisiä kursseja heidän tieteenalansa historiasta. Antaa paljon enemmän syvyyttä ja uskottavuutta, jos tuntee oman alansa historian. Samalla oppii lähdekritiikkiä ja kriittistä ajattelua, tuota yliopiston tärkeintä opetusta. Silloin ei purematta niele esitettyjä väitteitä eikä ota totuuksia annettuina. Silloin näkee esimerkiksi taloustieteen yli ja tajuaa, että siinä ei ole kyse ”discover”-tieteestä, joka paljastaa luonnosta, maailmankaikkeudesta tai ihmisestä mitään perustavanlaatuista. Kyse on ihmisen konstruktiosta. Mutta kuten Chang luentonsa lopussa totesi, ihmisten ei haluta oivaltavan edes tämän verran. Se, että taloustiedettä ja nykyistä rajoittamattoman markkinatalouden maailmaa ajatellaan ainoana mahdollisena maailmana, tuottaa suunnattomasti taloudellista hyötyä muutamille ihmisille. Heille, jotka ovat hyvin verkottuneita globaalisti ja lokaalisti valtaapitävien kanssa tai jopa itse vallan kahvassa. Ei siis ihme, että Suomen nykyinen hallitus leikkaa niin innoissaan koulutuksesta.[8] Mutta koska taloustieteellä on kiistatta hyvin paljon valtaa nykymaailmassa, olisi sulaa hulluutta jättää tämä valta harvain käsiin.
Ha-Joon Changin luento Helsingin yliopistolla
Porthania, sali III 28.9.2016
Changilta ovat ilmestyneet suomeksi seuraavat teokset:
Taloustiede: Käyttäjän opas. Suomentanut Marja Ollila. Into Kustannus Oy, 2015.
23 tosiasiaa kapitalismista. Suomentanut Marja Ollila. Into Kustannus Oy, 2012.
P.S. On selvää, että kommunismi talousjärjestelmänä on epäonnistunut. Mutta Neuvostoliiton romahtaminen vuonna 1991 ei tarkoita, että kapitalismi ja rajoittamaton markkinatalous olisivat yhtään kommunismia parempia. NL:n romahtamisesta ei voi päätellä kapitalismin voittaneen ja historian loppuneen. Tapahtuneesta ei voi tehdä johtopäätöksiä minkään talousjärjestelmän voitosta tai paremmuudesta. Romahdukseen oli useita tekijöitä, sisäisiä ja ulkoisia, taloudellisia ja kulttuurisia. Voisi sanoa, että NL romahti kapitalismista huolimatta. Vaikka kommunismi olisi osoittanut oman mahdottomuutensa romahtamalla pelkästään sisään rakennetuista syistään, sehän ei siten loogisesti todista kapitalismin paremmuutta. Vuoden 2008 talouskriisi osoitti, että myöskään rajoittamaton kapitalismi ei toimi. Se luo järkyttävää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja yhteiskunnallista epävakautta. Puhumattakaan yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden vähenemisestä. Mitä sitten tulee kommunismi-kapitalismi-dikotomian jälkeen? Uusia avauksia tarvitaan ja niitä Ha-Joon Chang’kin peräänkuuluttaa ja luonnostelee. Kiinnostava avaus on osallisuustalous, jonka puolesta Suomessa puhuu Parecon Finland -järjestö. Pareconiin ja osallisuustalouden periaatteisiin voi tutustua täältä: http://www.osallisuustalous.fi/ Olen suunnitellut itsekin tutustuvani osallisuustalouden avainteokseen Robin Hahnelin Kilpailusta yhteistyöhön – Kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää -kirjaan (Like 2012).
[1] http://bit.ly/2fE2ct9 Luettu 9.11.2016
[2] Olen käsitellyt aiemmin blogissani yhtä uusliberalismin näkyvää kriitikkoa, satiirin keinoin nykyisen taloustieteen ”totuuksia” kyseenalaistavaa Russel Brandia: http://bit.ly/2fFMj9s
[3] Käytän nimessä englanninkielistä translitterointia. Suomalainen tapa kirjoittaa nimi lienee Giánis Varoufákis. Englantilainen kirjoitusasu lähinnä siksi, koska Varoufakis on asunut useita vuosia Britanniassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa ja käyttää itsekin usein englanninkielistä muotoa.
[4] Oli erittäin hienoa, että Koneen säätiö myönsi apurahaa Pikettyn pääteoksen Le capital au XXIe siècle suomentamiseen. http://bit.ly/2fhuBsf Luettu 10.11.2016 Suomennos Pääoma 2000-luvulla ilmestyi lokakuussa Into Kustannuksen julkaisemana: http://intokustannus.fi/kirja/paaoma-2000-luvulla/
[5] http://bit.ly/2fFQcuQ Luettu 10.11.2016; http://yle.fi/uutiset/3-9197206 ; http://www.hs.fi/talous/a1475208656984 ja http://bit.ly/2g3pEFm Luettu 13.11.2016
[6] http://bit.ly/2fAYguo Katsottu 10.11.2016
[7] Nykyisessä oikeistolaiseen ajatteluun perustuvassa maailmassamme politiikka ja ideologia pyritään aktiivisesti häivyttämään julkisesta keskustelusta. Esimerkiksi hallituksen päätösten ajatellaan pohjatuvan riippumattomaan tietoon poliittisten arvovalintojen sijasta. Suosiossa ovat myös ”politiikan ulkopuolelta” tulevat poliitikot, joiden koetaan vapaina ideologiasta ajavan järkeen nojaten kansan etua. Hieman pintaa raaputtamalla näiden populistien ideologiakin kuitenkin paljastuu ja ”uusi tapa tehdä politiikkaa” osoittautuu keisarin uusiksi vaatteiksi. Huolestuttavaa on toisaalta se, kuinka usein ihmiset eivät oikeasti ole tietoisia omien mielipiteidensä, näkemystensä ja toimintansa ideologisesta taustasta. Usein ihmiset vilpittömästi uskovat maailman toimivan tietyllä tavalla autuaan tietämättömänä siitä, että heidänkin uskomuksensa on joku aikanaan rakentanut ja he vain toisintavat näitä konstruktioita. Jos haluaa havahtua siihen kuinka historia ei todellakaan ole loppu, eivätkä ideologiat jääneet jonnekin 1970-luvulle, suosittelen etsimään käsiinsä ja katsomaan Slavoj Žižekin pysäyttävän Pervert’s Guide to Ideology -teoksen (Iso-Britannia 2012).
[8] Hakiessani Changilta omistuskirjoitusta hankkimiini kirjoihin edelläni jonottanut henkilö kysyi häneltä Suomen hallituksen leikkauspolitiikasta. Chang vain pudisteli päätään ja sanoi, että ei tajua tätä pakkomiellettä leikkaamiseen. Leikkauksiin ei ole mitään oikeita perusteita vaan ne ovat vain poliittisia arvovalintoja.
Kulttuurivaikutelmia 