Kuva: Yorckstrasse 48, talo, jonka kivijalassa Risiko-baari sijaitsi. [1]
Berliini nousi Euroopan pääkaupunkien ja kulttuurikeskusten joukkoon 1800-luvulla ja on pysynyt siellä, tavalla tai toisella, muodossa tai toisessa. Berliini on nähnyt niin Bismarckin rautakansleriuden, natsien epäinhimillisen mielettömyyden, Itä-Saksan totalitarismin kuin David Hasselhoffin jouluvalonahkatakissaan laulamassa Berliinin muuria kumoon. Minulle Berliini tarkoittaa ennen kaikkea 1920-30-lukujen vaihteen Christopher Isherwoodin Berliiniiä ja 1970-80-lukujen David Bowien ja Iggy Popin Länsi-Berliiniä[2]. Isherwoodin kabaree-Berliinin estottomat karkelot loppuivat ankeaan äärioikeiston nousuun. Jotain Weimarin tasavallan Berliinin riehakkuudesta kuitenkin heräsi henkiin 1970-luvun lopulla. Muurin ja kommunistisen totalitarismin ympäröimässä epäpaikassa punk ja dekadenssi purskahtivat räävittömään loistoonsa. Jos 1920-luvun loppu oli rappio-Berliinin kultakautta, 1970-luvun loppu oli sen rähjäisempi variaatio.
B-Movie: Lust & Sound in West Berlin kertoo tästä kahlitsemattoman vaihtoehtoluovuuden ajasta. Kertojan ote on Mark Reederin, alkujaan manchesterilaisen musiikkityöläisen, joka muutti Länsi-Berliiniin 1978. Seuranneina vuosina hän muun muassa toimi legendaarisen Factory-levy-yhtiön Saksan edustajana ja järjesti Joy Divisionin ainoan Berliinin keikan[3] vähän ennen Ian Curtisin kuolemaa, majoitti Nick Caven kämppiksekseen ja vei Die Toten Hosenin salakeikalle Itä-Berliiniin.
Elokuva koostuu Reederin ja muiden aikalaisten taltioimasta materiaalista ja valkokankaalle vyöryvät päättömän luomisvimman ja hillittömyyksien seassa esimerkiksi Christiane F[4], Tilda Swinton ja Blixa Bargeld[5]. Reeder, ja muut 1980-luvun radikaalien taidepiirien vaikuttajat, lähentelevät nykyään kuuttakymmentä. Elokuva on näin eräänlainen elegia nuoruudelle ja Länsi-Berliinille, molemmat kadonneet muurin murtumisen myötä.
Vaikka dokumentti on riemastuttava ja innostava kuvaus äärimmäisen jännittävästä ja mieltä kiihdyttävästä aikakaudesta, näyttää se myös 1980-luvun rankemman ja synkemmän puolen: Huumeiden ongelmakäyttö oli yleistä ja vaati veronsa, poliisivoimien ja talonvaltaajien väkivaltaiset yhteenotot olivat arkipäivää. Katumellakoissa ei kuolonuhreilta vältytty ja senkin elokuva näyttää kaikessa hirvittävyydessään.
B-Movie on irvokas karnevaali kaikille Berliinin rakastajille. Vanhalle punkkarille ja sellaiselle, jonka karvat nousevat pystyyn metropolin urbaanista yöstä, sen pakokaasuista, kolinasta ja vieraantuneesta yksinäisyydestä, elokuva näyttää maailman ja juhlat, joissa olisi halunnut olla mukana. Onko Berliini nykyään vesittynyt, kaupallistunut ja pikkusievä boheemiporvareiden kaupunki? Elokuvassa nähdään Reederin BBC:lle juontamasta matkailuohjelmasta pätkä, jossa haastatellaan Die Ärtzten laulaja-kitaristi Farin Urlaubia kahvilamiljöössä. Urlaub kertoo, että vaikka Berliini on 1980-luvulla kaupunki, jossa bileet kestävät läpi yön ja pidempäänkin, on se ollut sitä ennenkin. Kahvila, jossa he istuvat, oli 1920-luvulla kaupungin tärkeimpiä kokaiinimestoja. Kameran kuvatessa pöydissä istuvia herttaisen hurtteja mummoja on helppo kuvitella heidän olleen siellä niistä ajoista lähtien.
Kieltämättä, kun kesäkuun kuumassa yössä parikymmentä henkeä tanssi vanhassa teollisuusrakennuksessa valkokankaalta hohtavan Kate Bushin Wuthering Heightsin tahtiin, pystyin toteamaan savukoneen sumun keskellä mielessäni: Berlin ist immer Berlin.[6]
B-Movie: Lust & Sound in West Berlin
Saksa 2015
Ohjaus: Jörg A. Hoppe, Klaus Maeck ja Heiko Lange
Käsikirjoitus: Jörg A. Hoppe, Heiko Lange ja Klaus Maeck
Esiintyjät: Mark Reeder, Gudrun Gut, Annette Humpe, Blixa Bargeld, Nena, Nick Cave, Westbam, Joy Division, Zazie de Paris, Die Toten Hosen, Der “wahre” Heino, Einstürzende Neubauten, Die Ärzte, Die Unbekannten, Malaria!, Notorische Reflexe, David Hasselhoff
Espoo Ciné 2016, Finnkino Sello 5 28.8.2016
[1] Risiko oli 1980-luvulla vaihtoehtopiirien ykköspaikka. Blixa Bargeld työskenteli siellä esimerkiksi baarimikkona.http://www.bz-berlin.de/artikel-archiv/nick-cave-mein-wildes-berlin-und-die-drogen ja http://www.gonomad.com/2024-berlin-music-tour-highlights-rock-amp-roll-milestones
[2] Bowie ja Pop asuivat Länsi-Berliinissä itse asiassa vain noin kolmisen vuotta 1970-luvulla. Heidän vaikutuksensa kaupungin nuoriin ja taidepiireihin oli kuitenkin niin valtava, että liitän mukaan heidän aikakautensa Berliiniin myös 80-luvun. Berliinin kävijöille suosittelen pyhiinvaeltamista niille paikoille, missä Bowie ja Pop asuivat, juhlivat ja loivat taidettaan: http://fotostrasse.com/david-bowies-berlin/#.V9rfU5OLR1M
[3] Yhtyeen kappale Komakino nimettiin keikkapaikkana toimineen Kant Kinon mukaan. http://www.joydiv.org/c210180.htm Luettu 15.9.2016
[4] Keväällä Kansallinen audiovisuaalinen instituutti teki jälleen upean kulttuuriteon reagoimalla nopeasti David Bowien kuolemaan ja järjestämällä tämän muistoksi elokuvasarjan Orionissa. Sarjassa esitettiin muun muassa Christiane F – Wir Kinder vom Bahnhof Zoo, joka on erittäin vaikuttava huumekuvaus tiivistäen 1970-luvun Länsi-Berliinin tunnelman huumeneulan kärkeen.
[5] Blixa Bargeld puolestaan veti mielen räjäyttävän ja äärimmäisen nautittavan äänitaide-esityksen Flow’ssa vuonna 2013. Todella leveäkaarinen hatunnosto Flow’lle keikan järjestämisestä!
[6] Tilaisuus oli NoMad House Berlinin viimeisenä iltana New Performance Turku -ryhmän järjestämä Dance Dance Karaoke, jossa ideana on tanssia valkokankaalta tulevien musiikkivideoiden mukana. Kappaleiden joukossa tuli muun muassa ikiklassikkoja kuten Iggyn Lust for Life ja Jagger & Bowien Dancing in the Street. http://newperformance.fi/ ja http://www.madhousehelsinki.fi/
Kulttuurivaikutelmia 