Espoo Cinén satoa: Oikeudenmukaisemman maailman räätäli: The Emperor’s New Clothes

Russell Brand on viime vuosina uudelleen brändännyt itsensä yhteiskunnalliseksi aktivistiksi ja yhdeksi uuden vasemmiston kasvoista. Kuten kuvia kumartelemattomalta ja räävittömältä stand-up -koomikolta voi odottaa, kaikki ei aina ole mennyt ihan putkeen: Vallankumous-kirjan[1] julkaisemisen aikaan Brand kehotti ihmisiä olemaan äänestämättä, koska poliittinen eliitti on joka tapauksessa puolueeseen katsomatta korruptoitunutta. Tästä nousseen kohun yhteydessä muun muassa John Lydon (Johnny Rotten) kutsui kehotusta ”idioottimaisimmaksi asiaksi mitä hän on ikinä kuullut”[2]. Sittemmin Brand muutti kantaansa Britannian vuoden 2015 vaalien alla ja suositteli ihmisiä äänestämään Labour-puoluetta[3]. Vaikka tekevälle sattuu, on joka tapauksessa todella hienoa, että Russell Brand on aktivoitunut ja löytänyt ”kutsumuksensa”. Muistaakseni joskus viime vuosikymmenellä hän kertoi Conan O’Brienin show’ssa uransa alkaneen siitä, että hän kyllästyi makaamaan kotonaan työttömänä ja masturboimaan päivät pitkät. Jotta elämä ja maailma muuttuvat, on noustava ylös ja alettava toimia.

H.C. Andersenin klassikkosadusta nimensä ottaneessa dokumentissa Russell Brand tekee noin kahden tunnin mittaisen läpileikkauksen uusliberalisimin tuhoisiin vaikutuksiin niin brittiyhteiskunnassa kuin globaalisti. Elokuvan lopuksi hän kehrää kokoon kudelman keinoja mitä voi tehdä klassisen liberalismin uusien vaatteiden paljastamiseksi ja maailman muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi.

Kuten Brand heti elokuvansa alkuun toteaa, dokumentti ei tarjoa mitään uutta. Kaikki tämä on hyvin tiedossa: Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja eriarvoisuus yhteiskunnissa kasvaa. Emperor’s New Clothes toimii kuitenkin varsin viihteellisenä ja vauhdikkaana johdatuksena teemaan ja uuden vasemmiston keskeisiin teeseihin. Niitä lähdetään rakentamaan vuoden 2008 talousromahduksen ympärille. Tuon kriisin, jossa pöyristyttävästi valtiot pelastivat taloudellista uhkapeliä pelanneet pankit, ja keskiluokka sekä köyhemmät kansalaiset joutuivat näiden virheiden maksajiksi. Finanssisektorin voitot yksityistettiin mutta tappiot sosialisoitiin.

Talosuromahdusta seuraavassa vyörytyksessä käydään lyhyesti läpi Milton Friedman, Margaret Thatcher, Ronald Reagan ja 1970-luvulla tapahtunut äänetön vallankumous, jonka seurauksena uusliberalistisesta eetoksesta on tullut vallitseva maalaisjärki ja kriteeri normaalille maailmankatsomukselle. Sääntelemättömän pääoman ja rajattoman vapaan markkinatalouden vaikutukset Brand näyttää haastattelemalla muun muassa yksinhuoltajaperheitä ja toimintarajoitteisia ihmisiä, heitä jotka kärsivät taloudellisen eriarvoisuuden orgioista eniten.

Michael Winterbottomin (muun muassa 24 Hour Party People ja Naomi Kleinin kirjaan perustuva Sokkihoito) ohjaama dokumentti on rakenteeltaan tietyllä tapaa sitä mitä Brand alussa lupaa: Ei mitään uutta. Michaelmooremaista kerrontaa noudatetaan melkein nolouteen asti. Tavataan arjen ihmisiä ja tehdään tempauksia kuten ängetään jättipankkien aulaan. Vaaditaan tavata toimitusjohtaja ja esitetään ovelan naiiveja kysymyksiä kiusaantuneille vartijoille ja vastaanottohenkilöille. Jopa lopputekstien aikana kuultava Cassetteboyn kappale, jossa David Cameron, George Osborne ja Nigel Farage ”laulavat” puheiden klipeistä koostetuilla sanoilla mitä oikeistolainen politiikka oikeasti on ja keiden etuja se ajaa, on nähty kikka. Vaikka sinällään oikein mainio ja hauska.

Hieman kuluneista elokuvallisista keinoistaan huolimatta dokumentti on tärkeä sisältönsä vuoksi. Ylitse muiden nousee yksinkertainen viesti, lanka, joka pitää oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan kudelmaa kasassa: Verotus. Kuten eräs elokuvassa haastatelluista asiantuntijoista sanoo, verojen maksu on teko, jossa toisilleen tuntemattomat ihmiset tukevat toisiaan. Viime vuosikymmeninä länsimaissa on noussut vallalle laaja verojenvastaisuus. Rikkailta ja yrityksiltä on leikattu veroja. Valtion verotulojen vähennyttyä jäljelle jäänyttä sosiaalitukea (esimerkiksi yleinen asumistuki) käytetään kompensoimaan halpatyövoiman naurettavan pieniä palkkoja. Työntekijät siis maksavat veroja, jotta valtio voi maksaa heidän palkkansa heidän yrityksille tekemästään työstä. Emperor’s New Clothes nostaa esille usein käytetyn tunneperäisen pelotteluargumentin siitä, että korkeammilla veroprosenteilla yhteiskunnat muuttuisivat joksikin harmaaksi 1970-luvun Itä-Saksaksi. Kuitenkin 1950-60-luvuilla Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Ranskassa veroprosentit olivat huomattavasti korkeammat kuin nyt mutta silti kyseiset vuosikymmenet olivat länsimaiden kulta-aikaa talouskasvun ja elintason nousun suhteen. Tässä elokuva viittaa suuren brittihistorioitsija Eric Hobsbawmin näkemyksiin[4].[5]

Elokuva on nautittava osoitus siitä kuinka tärkeää on paljastaa kapitalismin ”uudet vaatteet”. Uusliberalismia pidetään nimestään lähtien uutena, mutta se on kuitenkin paluuta samaan vanhaan 1800-luvun luokkayhteiskuntaan, jolloin varallisuus periytyi ja työläisillä ei ollut oikeuksia eikä yleistä äänioikeutta tunnettu. Käsitettä ”uusliberalismi” pyritään myös aktiivisesti häivyttämään julkisesta keskustelusta. Samoin kuin Andersenin sadussa pidettiin tyhminä heitä, jotka eivät nähneet alastomalla keisarilla ”uusia vaatteita”, uusliberalismista puhuvia pidetään vajaamielisinä ja naurettavina kommunisteina. Tarvitaan rohkea lapsi, Russell Brandin kaltainen peloton ihminen, osoittamaan keisaria sormella ja huomauttamaan viattomasti: ”Keisarilla ei ole vaatteita!”. Tällainen rohkeus on erittäin tärkeää aikana jolloin ympäri länsimaiden kuulee leikkauspolitiikkaa harjoittavien hallitusten suusta kaikkien olevan samassa veneessä. Ei olla. Itsekkyyden, ahneuden, jatkuvan kasvun ja kilpailun hyveiksi nostaneessa talousjärjestelmässä ihmiset eivät ole samassa veneessä. He taistelevat keskenään pelastusliiveistä hyisessä vedessä samalla kun veroja kiertävän luokan loistoristeilijä porskuttaa kauas horisonttiin.


The Emperor’s New Clothes

Iso-Britannia 2015

Ohjaus: Michael Winterbottom

Käsikirjoitus: Michael Winterbottom & Russell Brand

Espoo Ciné 2016, Kino Tapiola 21.8.2016


P.S. Elokuvan käsittelemistä teemoista ja Russel Brandista kiinnostuneille suosittelen Guardian Liven taltiointia, jossa Owen Jones haastattelee Brandia Vallankumous-kirjasta: http://bit.ly/2cJtPAY . Owen Jones itsekin on tutustumisen arvoinen kirjoittaja. Hänen YouTube-kanavaansa kannattaa seurata ja lukea hänen kolumnejaan Guardianista: http://bit.ly/1hZ9I38

P.P.S. Russell Brand ei voi olla huono tyyppi, koska mies siteeraa elokuvassaan muun muassa Leonard Cohenia ja Bob Dylania.


[1] Kustannusosakeyhtiö Sammakko on julkaissut Brandin teoksen Revolution suomeksi nimellä Vallankumous. Kannattaa lukea Tiedonantajan erinomainen artikkeli, jossa haastatellaan Sammakon Seppo Lahtista kirjan tiimoilta: http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/vallankumouksen-ja-seksikk-mm-n-yhteiskunnan-puolesta

[2] https://www.theguardian.com/commentisfree/2014/oct/15/johnny-rotten-lydon-russell-brand-revolution-vote Luettu 9.9.2016

[3] https://www.youtube.com/watch?v=zwGBTcIHN0U Katsottu 9.9.2016

[4] Eric Hobsbawm, Äärimmäisyyksien aika – Lyhyt 1900-luku (1914 – 1991). Suomentanut Pasi Junila. Osuuskunta Vastapaino, Jyväskylä 2001.

[5] Tunnettu filosofi Noam Chomskykin käsittelee verotuksen roolia tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan perustana dokumentissaan Requiem for the American Dream (2016). Hänen mukaansa verojenmaksupäivän pitäisi olla kansallinen juhlapäivä kansallisen surupäivän sijasta. Kyseinen dokumentti löytyy Netflixistä.

Kommentoi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s